65-vuotisjuhlat

Riihimäen kansantanssijoiden 65-vuotisjuhlaa vietettiin kevätjuhlan yhteydessä Kino Sammossa 19.5.2026. Juhlan juonsi Tinka Kerttula. Juhlassa esiintyivät kaikki seuran omat ryhmät. Vierailevana esiintyjinä oli Riihimäen eläkkeensaajien kansantanssikerho sekä viulisti Olli Sinisalo.

Juhlassa nähtiin myös Tikkuristi-näytös, jossa ratkottiin Riihimäen Kansantanssijoiden Tikkuristi-mestaria. Kisan voitti Vanamot-ryhmän Sonja. Onnea Sonjalle!

65-vuotisjuhlan kunniaksi johtokunta oli myöntänyt seuran viirejä ansioituneille seuratoimijoille. Viirit luovutettiin juhlassa Niina Çopurille, Tinka Kerttulalle, Leinard Kohoselle, Olli Sinisalolle ja Jessica Sonkolle. 

Vuoden ahkerana talkoolaisena palkittiin Ritva Vakkinen. Lisäksi kaikki toimintakauden aikana talkoisiin osallistuneet saivat ruusun kiitokseksi. Ohjaajia muistettiin myös lahjoin. Lisäksi onniteltiin syntymäpäiviään viettäviä Miiaa ja Jyrkiä.