Riihimäen Kansantanssijat on perustettu vuonna 1961 ja se on osa valtakunnallista nuorisoseurajärjestöä. Aluetoimisto on Etelä-Häme. Seura tarjoaa sitoutumatonta kansantanssitoimintaa kaikenikäisille painottaen kuitenkin lasten ja nuorten toimintaa.

Kansantanssi on monipuolinen harrastus, joka kehittää kehonhallintaa, rytmitajua, motoriikka ja sosiaalisia taitoja. Esiintymiset, matkat ja osallistumiset koti- ja ulkomaisiin kansantanssitapahtumiin ovat oleellinen osa harrastusta. Kaikkien ikäryhmien harjoitukset sisältävät runsaasti erilaisia tekniikkaharjoituksia, liikuntaleikkejä sekä tansseja. Lasten harjoituksissa noudatetaan taiteen perusopetuksen periaatteita. Sekä lapset että aikuiset osallistuvat koti- ja ulkomaisiin kansantanssitapahtumiin.

Riihimäen Kansantanssijoilla on perustamisestaan lähtien ollut aktiivista kansainvälistä toimintaa. Seura on järjestänyt joka viides vuosi kansainväliset kansantanssijuhlat Riihimäellä. Viimeksi juhlat pidettiin kesällä 2016. Vieraina olivat ryhmät Irlannista, Italiasta, Saksasta ja Unkarista. Seuraavat omat kansainväliset juhlat on suunniteltu kesäksi 2024.

Seuran ryhmät ovat vierailleet usein ulkomailla. Seuraavaksi Riihimäen Kansantanssijoiden aikuiset lähtevät Laggenbeckiin Saksaan elokuussa 2023.

Kansantanssitoiminnasta ja ilmoittautumisesta ryhmiin löydät lisää tietoa Ryhmät- sekä Uutiset-sivuilta.

Riihimäen Kansantanssijat on myös Facebookissa ja Instagramissa @riihimaenkansantanssijat.


Tapahtumakalenteri

Joulujuhla (Torstai  14.12.2023)